torstai 4. joulukuuta 2008

Innovaatiot ja niiden leviäminen

-Innovaatiot ovat aineellisia tai aineettomia tekijöitä, jotka ovat siitä tietoa saavalle henkilölle/ kulttuurille uusia ja muuttavat käyttäytymistä. Maantieteessä kulttuurien muutoksia tarkastellaan innovaatioiden kautta.

-Kulttuurievoluutiolla tarkoitetaan kulttuurien jatkuvaa muuttumista ja kehittymistä. Paremmin kehittyneillä alueilla ihmisillä on ollut aikaa keskittyä muuhunkin kuin työntekoon; esim. taiteeseen. Pysyvissä yhteiskunnissa taidot kehittyivät ja nämä antoivat esimerkkiä muille, näitä alueita kutsuttiin varhaisiksi kulttuurin sydämiksi, joista innovaatiot levisivät.

-Innovaatioiden leviämisen tehokkuuteen vaikuttavat innovaatioiden kuljettajat (tartuntaleviäminen, hierarkkinen leviäminen ja muuttoleviäminen) ja leviämisen esteet.

-Ihmisen liikkumisen vuoksi innovaatiot leviävät synnyinsijoiltaan, ja tasoittavat näin alueiden välisiä eroja. Innovaatioiden leviäminen alkaa innovaatiokeskuksesta, jossa omaksujia on paljon, mutta kauempaa niiden määrä vähenee. Innovaatioaalto etenee alati pienenevällä voimalla kyllästymisvaiheen saavuttamiseen asti. Tällöin uusia omaksujia ei enää löydy.

-Yksilöiden alttius omaksua innovaatioita vaihtelee, ja myös yhteiskunta vaikuttaa; se voi olla joko uudistuksiin rohkaiseva tai niitä jarruttava. Joskus erityisillä vaikuttajayksilöillä voi olla suuri vaikutus innovaatioiden etenemiseen.

-Innovaatioista yltävät harvoin kattamaan koko maailmaa, sillä niiden tulisi sopia alueen luonnon- ja kulttuuriynpäristöön ennen kuin leviäminen on mahdollista. Myös innovaatioiden hinta, kannattavuus ja teknologinen taso vaikuttavat leviämiseen.

-Yleisimpiä innovaatioesteitä ovat esim. fyysiset esteet, kulttuurirajat, uskonnolliset sekä poliittiset rajat sekä psykologiset rajat.

-Toisinaan innovaatiot saattavat suuntautua tai voimistua tiettyyn suuntaan.

-Muoti lienee nykyisin nopeimmin leviävä innovaatio, mutta se ei monien muiden vauraan maailman innovaatioiden tavoin tule leviämään köyhimpiin maailmanosiin, sillä näiltä alueilta puuttuu innovaation käyttöön tarvittavia resursseja.

1.Kulttuurievoluutiolla tarkoitetaan kulttuurien jatkuvaa muuttumista ja kehittymistä. Nopeasti kehittyneet vakaat yhteiskunnat toimivat malleina muille alueille.

2.a) Innovaatio, esim. muoti on aineellinen/aineeton tekijä, joka on siitä tietoa saaville uusi ja vaikuttaa käyttäytymiseen.
b) Innovaatioiden diffuusiolla tarkoitetaan innovaatioiden alueellista leviämistä, johon vaikuttavat mm. innovaatioiden kuljettajat ja niiden leviämisen esteet.

3. Innovaatioiden leviämistä estävät: fyysiset esteet (esim. autiomaa), kulttuurirajat (esim. kieliraja), uskonnolliset (esim. katolisen kirkon vaikutuspiiri) ja poliittiset rajat (esim. kommunismin vaikutusalue), sekä psykologiset rajat (yhteisön normijärjestelmät).

Innovaatioiden leviämistä edistävät: uudistuksiin rohkaiseva yhteiskunta, uudet tietoliikenneyhteydet, hyvät taloudelliset reurssit, ihmisten liikkuminen alueelta toiselle, sopiva luonnon- ja kulttuuriympäristö. Myös innovaation hinta, teknologinen taso ja kannattavuus vaikuttavat.

4. HI- viruksen leviämistä on saattanut edistää suomalaisten matkustelu ulkomailla, ja estää Suomen syrjäinen sijainti (fyysinen este), onnistuneet aids- valistuskampanjat (psykologinen raja), toimiva lainsäädäntö (poliittinen raja), sekä potilaiden, vapaaehtoistoiminnan ja sairaalalaitoksen yhteistyö.

Ei kommentteja: