Muuttoliikkeen taustalla voidaan ihannetilanteessa nähdä pyrkimys saavuttaa tasapaino väestön määrän ja luonnonvarojen kesken. Se voi näin tasoittaa taloudellisia ja sosiaalisia eroja ja saattaa nykyään usein olla merkittävämpi väestönmuutostekijä kuin syntyvyys ja kuolevuus.
Muutot voidaan jakaa syidensä mukaan:
-omaehtoiseen liikkuvuuteen (kiertolaisuus, lähinnä paimentolaisuus)
-pakkomuuttoon (esim. sodan tai luonnonkatastrofin vuoksi)
-vapaaehtoiseen muuttoliikkeeseen (päätös tehdään yksilötasolla, usein sosiaalisten tai taloudellisten tekijöiden perusteella)
Muutot voidaan jakaa myös etäisyyden mukaan:
-maassamuutto (valtion sisällä)
-siirtolaisuus (valtion rajat ylittävää)
Keston mukaan voidaan puhua pysyvästä muutosta (pysyvää asuinpaikan vaihtoa joko valtion sisällä tai sen ulkopuolelle) sekä kausimuutosta (muutto esim. työn tai lomailun vuoksi vain väliaikaisesti).
Muuttopäätökseen vaikuttavat lähtöalueen työntövoima (esim. taloudelliset epäkohdat tai sosiaaliset ongelmat) ja tuloalueen vetovoima (esim. turvallinen ympäristö, paremmat sos. ja taloudelliset olot). Kuitenkin myös esim. vaihtelunhalu riittää muuton perusteeksi.
Suomessa maassamuutto oli voimakasta 1950-lucun elinkeinorakenteen muutoksen jälkeen; nuoret muuttivat maaseudulta kaupunkeihin.
Muutolla on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia: muuttovoitto-kaupungit saavat lisää työntekijöitä sekä veronmaksajia, mutta toisaalta mm. ruuhkat, asuntopula ja pula palveluista lisääntyy.
Muuttotappioalueilla muutto usein syventää jo entisestään huonoa taloudellista tilannetta, ja alue alkaa autioitua ja palvelut kadota. Näiden alueiden ikärakenne yksipuolistuu ja palvelut vähenevät.
Viime aikoina muutto maalle on kuitenkin alkanut elpyä; tätä kutsutaan paluumuutoksi ja suburbanisaatioksi. Nykyaikainen teknologia mahdollistaa etätyön tekemisen ja maaseudulta haetaan rauhallista elämänrytmiä.
Siirtolaisuutta aiheuttavat yleensä ongelmat lähtöalueella. Siirtolainen muuttaa toiseen maahan pysyvästi, kun taas siirtotyöläinen muuttaa vain väliaikaisesti, usein työn perässä. Muuttoliikettä, jossa kotimaassaan korkeasti kouluttautuneet henkilöt muuttavat muualle oman alansa töihin, kutsutaan aivovienniksi.
Siirtolaisuudesta poiketen pakolaisuus ei ole vapaaehtoista, vaan johtuu pakottavista syistä. Pakolaiseksi määritellään henkilö joka on pakotettu lähtemään kotimaastaan, koska pelkää siellä joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, yht.kunn. ryhmän tai poliittisen mielipiteen johdosta. Pakolainen voi hakea kohdemaastaan turvapaikkaa. Pakolaismäärien kasvaessa useat maat ovat tarkentaneet pakolaispolitiikkaansa, ja ottavat kiintiöpakolaisia.
1.
a) Muutot syiden mukaan:
-omaehtoinen liikkuvuus; esim. paimentolaisuus -nomadismi
-pakkomuutto; esim. sodan tai luonnonkatastrofin vuoksi
-vapaaehtoinen muuttoliike; yksilötasolla päätetty, usein taloudellisten ja sosiaalisten tekijöiden vaikutuksesta
b) Muutot etäisyyden mukaan:
-Maassamuutto; valtion sisäpuolella
-Siirtolaisuus; valtion rajat ylittävää
- Lisäksi voidaan puhua pysyvästä muutosta tai kausimuutosta muuton keston mukaan.
2.
a)Muuttovoittoalueita: Espoo-Vantaan seutu, Turku, Tampere, Pori,Jyväskylä, Kuopio,Joensuu,Oulu, Lappeenranta.
Muuttotappioalueita: Helsinki, Imatra, alueita Pohjois- sekä Itä-Suomessa,Rauman ympäristö, Oulun lähikunnat.
b)Mahdollisesti paremmat työ-ja opiskelumahdollisuudet sekä palvelut houkuttavat ihmisiä muuttamaan suurempiin kuntiin, varsinkin niiden läheisiltä alueilta. Toisaalta myös ison kaupungin levottomuus saattaa ajaa ihmisiä muuttamaan rauhallisemmalle alueelle.
c)-Muuttovoittoalueiden talous kasvaa, toisaalta asuntopula sekä ruuhkaisuus kasvavat, eikä palvelujen määrä enää riitä. Ero vanhasta sosiaalisesta verkostosta voi näkyä mm. yksilön sopeutumisvaikeuksina ja levottomuuksina.
-Muuttotappioalueiden talous taantuu, alueet autioituvat, palvelut katoavat ja ikärakenne yksipuolistuu, työpaikat vähenevät.
3.
-Siirtolainen; muuttaa toiseen maahan jäädäkseen sinne pysyvästi, ja hänestä voi tulla uuden kotimaansa kansalainen.
-Siirtotyöläinen; muuttaa uuteen maahan vain väliaikaisesti, ja kohdemaa saa heistä udein halpaa työvoimaa.
-Pakolainen; pakotettu jättämään kotiseutunsa koska hänellä on perustellusti aihetta pelätä tulevansa siellä vainotuksi kansallisuuden,tietyn yhteiskuntaliikkeen jäsenyyden tai poliittisen mielipiteensä vuoksi.
lauantai 3. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti