Nykyinen väestömäärän seuranta perustuu väestönlaskentoihin, joiden luotettavuus kuitenkin vaihtelee eri maissa mm. tietojenkeräysmenetelmien puutteellisuuden ja ihmisten suhtautumisen vuoksi.
Esihistoriallisen aikakauden ihminen eli pyynti- ja keräilykulttuurissa, ja kuolleisuus oli suuri. Väestön kokonaismäärä kuitenkin säilyi suuren syntyvyyden ansiosta.
Huomattava muutos väestömäärässä tapahtui maatalouden syrjäytettyä aiemmat elinkeinot; tämä turvasi varmemman ravinnontuotannon, joka näkyi syntyvyyden kasvussa ja kuolevuuden pienenemisessä. Kasvu ei kuitenkaan ollut tasaista, vaan sitä saattoivat häiritä mm. kulkutaudit.
Myös teollistuminen muutti väestöä; Euroopan väkiluku yli kaksinkertaistui sen teollistuttua ja väestöä siirtyi myös muihin maanosiin. Väestönkasvun syinä voidaan pitää mm. lääketieteen kehittymistä ja kokonaishedelmällisyyslukujen kasvamista.
1900-luvun lopun jälkiteolliseen yhteiskuntaan siirtymisen jälkeen monissa Euroopan maissa väkiluku on kääntynyt laskuun. Tähän ovat vaikuttaneet mm. naisten uusi asema, yhteiskunnan asennemuutokset ja suuren lapsimäärän tuoma taloudellinen rasite.
Väestöllisen muuntumisen teoria selittää syntyneisyydessä ja kuolleisuudessa tapahtuneiden muutosten vaikutuksia väestönkasvuun. Tämän pohjalta voidaan vertailla eri alueita. Vaiheesta toiseen siirtyminen kertoo alueen kehittymisestä.
Teorian ongelma on sen tapa kytkeä toisiinsa teollisuuskehityksen alku ja siirtyminen nopean väestönkehityksen kauteen.
Väestöpyramidit kuvaavat väestön perusrakennetta ja eri ikäryhmien ja sukupuolien välisiä eroja, ja ne voidaan jakaa kasvavan väestön, tasapainoisen väestön sekä pienenevän väestön pyramideihin.
1. Väestönkasvun viisi eri vaihetta:
Vaihe 1:
- Syntyvyys ja kuolleisuus vaihtelevat suuresti, väestönkasvu hyvin pientä.
- Syntyvyys on korkea mm. ehkäisyn puutteen, suuren lapsikuolleisuuden sekö työvoiman tarpeen takia. Lapsikuolevuus on korkea mm. tautien ja huonon hygienian vuoksi.
- Esim. Etiopiassa
Vaihe 2:
- Nopea väestönkasvu perustuu korkeaan syntyvyyteen ja kuolevuuden laskuun.
- Kuolevuuden lasku on mm. parabtybeeb terveydenhuollon ja ruoantuotannon ansiota.
- Esim. Keniassa.
Vaihe 3:
-Syntyvyys laskee nopeasti ja kuolevuuden lasku jatkuu hitana -> hidas väestönkasvu.
- Syntyvyyden lasku voi johtua mm. perhesuunnittelusta, naisen parantuneesta asemasta alentuneesta lapsikuolleisuudesta.
- Esim. Kiinassa.
Vaihe 4:
-Syntyvyys ja kuolevuus molemmat alhaisia -> lähes pysähtynyt väestönkasvu.
-Esim. Japani.
Vaihe 5:
-Syntyvyys laskee alemmalle tasolle kuin kuolevuus -> väestön väheneminen.
- Italia.
lauantai 3. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti